Suomalainen patriootti

Suomalainen patriotismi eli isänmaallisuus tarkoittaa rakkautta omaa maata ja sen luontoa kohtaan sekä perinteiden vaalimista. Suomalainen patriootti on valmis puolustamaan maataan ja sen vapautta ja hyvinvoitia, sekä tarvittaessa kuolemaan sen puolesta. Isänmaallisuus tarkoittaa laajemmin myös työn tekemistä oman maan hyväksi, hyvinvointivaltion rakentamista parantamalla yhteiskunnallisia oloja ja rauhan ylläpitämistä. Isänmaallisuus on laaja ja monipuolinen käsite, ja myös muuta kuin suomalaista kulttuuria edustava ihminen voi tuntea isänmaallisuutta Suomea kohtaan ja olla patriootti. Suomessa isänmaallisuus ilmenee usein siten, että suomalaiset arvostavat kotimaista tuotantoa ja ostavat mieluummin kotimaisia tuotteita. Suomalaiset arvostavat luontoa, puhdasta vettä ja ilmaa, yrittävät yleensä pitää luontoa siistinä, ulkoilevat luonnossa ja mökkeilevät metsässä järven rannalla. Marjojen ja sienien poimiminen ja uiminen ovat suosittuja. Patriootti myös vaalii omaa kieltään ja kulttuuriaan, hän on ylpeä omasta maastaan ja juuristaan. Tärkeitä isänmaallisuuden tunnuksia ovat suomalaisille olleet siniristilippu, vaakuna ja kansallislaulu.

Suomalaisen isänmaallisuuden taustaa

hämäläiset

Suomalaisen isänmaalisuuden synty on olennaisesti sidoksissa 1800-luvun nationalismiin ja kansallisheräämiseen. 1800-luvun alkupuolella Suomi oli vielä varsin hajanainen, oli useita heimoja (hämäläiset, karjalaiset jne), jotka eivät tunteneet kuuluvansa yhtenäiseen kansaan. 1800-luvun alusta Suomi kiinnosti ruotsalaista sivistyneistöä. Heidän tarkoituksensa oli luoda suomalaisille kansallisen identiteetin ja yhtenäisen tarinan, saada heidät tietoisiksi suomalaisuudestaan. He tutkivat Suomen kirjallisuutta ja historiaa, vanhoja perinteitä, keräsivät vanhoja kansanrunoja. Merkittävimpiä kansallisherättäjiä oli runoilija Runebeg, jonka runoon perustuu Suomen kansallislaulu. Hän oli tärkein identiteetin luoja ja on kirjoittanut kirjan Vänrikki Stoolin tarinoita, jossa korostuu isänmaallisuus. Hänen mukaansa suomalainen isänmaallinen sotilas on urhea ja uskollinen, valmis kuolemaan isänmaan puolesta sekä kestämään vaikeuksia. Synnyinmaa on hänelle paras paikka asua, eikä hän koskaan jätä sitä, jos vihollinen hyökkää, vaan puolustaa sitä viimeiseen asti. Runebergin näkemystä pidetään liioiteltuna, mutta hänen teoksensa on ollut merkittävä suomalaisessa kulttuurissa ja sitä on luettu kouluissa useiden vuosikymminien ajan. Runebergin isänmaallisuudella ei ollut niinkään tekemistä valtiollisen nationalismin kanssa, vaan isänmaallisuus tarkoitti omaa aluettaan ja kotiaan puolustamista. Tärkein 1800-luvun loppupuolen suomalaisuuden herättäjä oli filosofi J.V. Snellman. Hän laati suunnitelman, jonka mukaan suomalaisissa piti herättää rakkaus isänmaataan kohtaan. Hänen vaikutuksesta suomen kieli nostettiin tasavertaiseksi kieleksi ruotsin rinnalle ja alettiin perustaa suomenkielisiä kouluja. Kouluissa suomalaisille lapsille opetettiin isänmaallisuutta. Muun muassa kirjailija Zachris Topeliuksen Maamme kirja kuului pitkään koululukemistoon. Isänmaallisuus on näkynyt paitsi kirjallisuudessa, myös taiteessa. Monien taiteilijoiden aiheina ovat olleet suomalainen luonto ja suomalainen mythologia, erityisesti Kalevala-teos. Jean Sibelius on säveltänyt merkittävän Finlandia-hymnin.

suomalaiset nationalistit

Runebergin ja Topeliuksen isänmaallisuus on myös sidottu vahvasti uskontoon. Heidän mukaansa Suomi on Jumalan lahja, jota tulee rakastaa.Suomalaiset ovat osoittaneet isänmaallisuuttaan muun muassa talvisodassa, jolloin he puolustivat maataan suurta vihollista, Neuvostoliittoa vastaan. Viime aikoina suomalaisuudesta ja isänmaallisuudesta on keskusteltu ja kirjoitettu paljon. Nykyään isänmaallisuuden käsitettä käytetään paljon oikeuttamaan nationalistisen, äärioikeistolaisen politiikan ideologiaa ja toimintaa, ja nationalistisia aatteita kannattavat ihmiset kutsuvat itseään patriooteiksi. Terve isänmaallisuus ja äärinationalismi on sen takia tärkeää erottaa toisistaan. Äärinationalismi on haitallista yhteiskunnalle, koska se yliarvostaa omaa kulttuuriaan (tässä tapauksessa suomalaisuutta) asettamalla sen muiden kultturien yläpuolella ja suhtautuu ylimielisesti ja alentavasti vähemmistöihin ja muiden kulttuurien edustajiin. Terve isänmaallisuus arvostaa omaa kulttuuriaan, mutta kunnioittaa myös muiden kansojen kulttureja ja itsemäärämisoikeutta. Tavallinen suomalainen patriootti myös hyväksyy monikulttuurisuutta Suomen rikkautena, eikä vastusta esimerkiksi maahanmuuttoa.

Suomen kulttuuriperintö: Karjalainen kulttuuri tänä päivänä

Historiallisesta Karjalan kansasta on jäänyt jäänteitä myös nykypäivän suomalaiseen kulttuuriin. Karjalan kieltä puhutaan tänä päivänä lähinnä Venäjän puoleisessa Karjalassa, jossa päämurteina ovat aunuksenkarjala, varsinaiskarjala, ja lyydi. Kieli on suomen kielen läheisin sukukieli, ja Suomessa on tänä päivänä noin 5 000 karjalaa taitavaa ihmistä, jotka ovat oppineet sen vanhemmilta sukupolvilta. Suomessa karjalan kielellä on ollut virallinen vähemmistökielen asema vuodesta 2009, ja kielen elvyttämisen yrityksiin kuuluvat muun muassa karjalan kielen professuuri Joensuun yliopistossa, sekä karjalankielinen päiväkoti Nurmeksella. Karjalan Liiton lisäksi Suomessa kielen ja karjalaisen kulttuurin asemaa ajamaan on perustettu Karjalan Sivistysseura ja Karjalan Kielen Seura. Karjalan varsinaisen kielen lisäksi alueelta löytyy myös Suomen kielen karjalaisia murteita. Suomenpuolella päämurteita on kaksi, Etelä-Karjalassa vallalla oleva kaakkoismurre ja Pohjois-Karjalassa puhuttavat savolaismurteet. Kaakkoismurteet vaihtelevat vahvasti pitäjittäin, ja savolaismurteilla on pitkälle oma sanastonsa.

Tanssi- ja musiikkikulttuuri

Karjalaiset tanssit ovat saaneet vaikutteita naapuri kannoiltaan sekä lännestä että idästä. Tanssit voidaan rankalla kädellä jakaa Etelä-Karjalan, Laatokan Karjalan ja Vienan Karjalan tanhuihin. Laulutanssit olivat suosittuja Karjalankankaalla ja Inkerissä, näissä tansseissa saatettiin pyöriä ringissä, ketjussa, rivissä tai pareissa. Kaikissa tansseissa noudatettiin myös improvisaatiota, ja tanssi eteni vapaasti taustamusiikin säestämänä. Karjalaisen musiikki perinteeseen kuuluvat runonlaulu, itkuvirret ja joiku. Lauletun musiikin lisäksi alueella soitettiin instrumentaalikappaleita, jouhikko ja kantele ovat monelle tunnettuja karjalais peräisiä soittimia. Runolaulu on varmasti tunnetuin karjalaisen kulttuurin muoto, Elias Lönnrotin kerättyä suuren osan Kalevala kirjansa materiaalista juuri karjalaisten runonlaulajien keskuudessa.

Kansantarinat olivat siirtyneet runomittaisen musiikin kautta luku- ja kirjoitustaidottoman väestön keskuudessa sukupolvelta toiselle vuosisatoja. Itkuvirsiä esitettiin useissa tärkeissä erotilanteisiin liittyvissä tapahtumissa, kuten häissä ja hautajaisissa. Äänellä itkijän tarkoituksena oli saada muukin yleisöstä vuodattamaan kyyneliä. Itkuvirsi kulttuuri on sidoksissa ortodoksi uskontoon, ja Suomessa se oli tavallista vain karjalaisten keskuudessa.

Kädentaidot ja kansanpuvut

Karjalaisessa kulttuurissa kädentaidoilla oli kova arvostus sekä miesten että naisten keskuudessa. Naiset nypläsivät, kirjoivat ja ompelivat, kun taas miehet harrastivat veistoa. Veisto taitojen esittely talojen ikkunalaudoissa, ja muissa julkisissa koriste osissa oli yleistä. Näitä nähdään edelleen kauniissa puurakenteisissa taloissa Karjalan alueella. Historiallisesti naisten käsitöistä tunnettuja olivat esimerkiksi käspaikka, kauniisti koristeltu monikäyttöinen puuvillaliina. Se oli ahkerassa arkikäytössä käsipyyhkeenä, ja ruoka pöydässä istuvien polvien suojana. Käyttöjen välissä sitä säilytettiin ortodoksi kodissa ikonin lähettyvillä kunniapaikalla.

Kädentaidot ja kansanpuvut

Karjalaisilla oli käytössä kansanpuvut, joilla oli suuriakin eroja alueiden välillä. Kansanpuvuilla käsitetään 1700- ja 1800-luvuilla talonpoikaisväestön keskuudessa käytössä olleita vaatteita, ja luonnonmateriaaleista vaatteista heijastui usein niiden kantajan varallisuus, asuinalue, siviilisääty sekä heidän seuraamansa uskonto. Materiaalina hameissa on usein villa, ja leikkaukset ovat yksinkertaisia, karjalaisella pitsillä, raidoilla, hapsuilla ja kirjailuilla koristeltuja. Alkuperäis alueen kylmyydestä johtuen kansallispuvun päällysvaatteet eroavat suuresti länsisuomalaisista, esimerkiksi yksinkertainen sarkaviitta on hyväksytty naisten talvisena päällysvaatteena. Näinä päivinä juhlakäytössä nähtävät karjalaiset kansallispuvut perustuvat näihin arkikäytössä olleisiin kansanpukuihin. Yleisimpiä värejä kansallispuvuissa ovat musta, punainen, sininen ja valkoinen, ja päähine kertoo edelleen kantajansa siviilisäädystä. Luterilaiset naimisissa olevat naiset voivat käyttää karjalaisen kansallispuvun kanssa huntua, joka vaihtelee pienestä koristeesta pitkiin valkoisiin liinoihin. Ortodoksi vaimot taas käyttävät päässään sorokkaa tai harakkaa, joka on pieni, niskan taakse sidottava huivi jonka etuosa on usein näyttävästi kirjonnalla koristeltu. Nuoret naimattomat naiset ja tytöt käyttävät tina nastoin koristeltua huopanauhaa jota kutsutaan säppäliksi. Sekä naisille että nuoremmille tytöille sovelias on myös sykerö, jossa palmikoiden ympärille nauhaa kiertämällä muodostetaan kaarimainen päälaite. Vaikka Karjalaisilla kansanpuvuilla ei tänä päivänä ole välttämättä käytännöllistä käyttötarkoitusta, on mukava nähdä että useat nuoren sukupolven edustajat ovat ottaneet ne juhlakäyttöön, julistaakseen omaa kulttuuri perimäänsä.

Tarina Suomen itsenäistymisestä

Ennen itsenäistymistään Suomi oli kuulunut pitkään Ruotsin ja sitten 1800-luvulta lähtien keisarillisen Venäjän valtakuntaan. Venäjä kunnioitti Suomen autonomista asemaa ja lakeja, joten Suomen ja Venäjän väliset suhteet pysyivät melkein koko 1800-luvun ajan hyvinä. 1800-luvun lopulla suhteet kuitenkin huononivat niin, että se ja Venäjän vallankumous johti lopulta Suomen irtautumiseen Venäjästä.

Sortokaudet

Venäjän viimeinen keisari, Nikolai II, antoi vuonna 1899 helmikuussa manifestin, jolla hän otti päättämisoikeuden Suomen asioista itselleen. Keisari myös nimitti Suomen kenraalikuvernööriksi N. Bobrikovin. Samalla Suomen ja Venäjän suhteet huononivat ja Suomessa alkoi ns. ensimmäinen sortokausi. Venäläiset pelkäsivät, että Saksa hyökkää Venäjään Suomen kautta, eikä Suomi halua puolustautua vaan liittyy Saksaan. Bobrikovin tarkoituksena oli hävittää Suomen autonomia ja venäläistää Suomi. Hänen toimintansa seurauksena muun muassa venäjän kielen opetusta lisättiin kouluissa ja yliopistossa, venäläisille annettiin oikeus virkoihin Suomessa ja suomalaisia kutsuttiin Venäjän armeijaan. Suomalaiset vastustivat venäläistämistoimia voimakkaasti, mutta se ei auttanut. Lopulta virkamies Schauman ampui Bobrikovin.Venäjällä kansa oli tyytymätöntä keisarin hallitukseen, ja siellä järjestettiin paljon mielenilmauksia. Vuonna 1905 myös Suomeen levisi suurlakko, jossa suomalaiset vaativat keisaria palauttamaan sille sen perustuslailliset oikeudet. Suurlakon aikana perustettiin punakaarti (kapinalliset) ja valkokaarti (laillinen hallitus). Suurlakko ja Venäjän sisäiset ongelmat pakottivat keisarin kumoamaan manifestin. Vuonna 1908 venäläistämistoimet alkoivat uudelleen ja jatkuivat vuoden 1917 saakka. Aikaa sanotaan toiseksi sortokaudeksi. 1800-luvun lopulla Suomi oli jakaantunut oikeistoon (perustuslailliset puolueet) ja vasemmistoon (sosiaalidemokraattinen puolue) Vasemmisto ajoi työväen oikeuksia ja yleistä äänioikeutta. Sortokausien välisenä aikana perustettiin eduskunta ja säädettiin uusi vaalilaki, joka antoi kaikille äänioikeuden. Osa vasemmistolaisista oli kommunisteja.

 

Ensimmäinen maailmansodan aikaa

maailmansota 1

Vuonna 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota. Silloin Suomessa alettiin puhumaan itsenäistymisen mahdollisuudesta. Toivottiin, että Venäjä häviäisi, jolloin Suomen olisi ollut mahdollista vapautua. Suomalaisia miehiä lähetettiin sotilaskoulutukseen Saksaan ja heistä tehtiin jääkäripataljoona.

Suomi itsenäistyy

Venäjällä kansa oli väsynyt sotaan ja nälkään ja tarttui aseisiin. Vuonna 1917 tapahtui Venäjän vallankumous, jolloin keisarin pakotettiin luopumaan vallasta. Perustettiin väliaikainen hallitus, joka palautti Suomelle autonomian. Vuonna 1917 sosiaalidemokraatit voittivat vaaleissa ja eduskunta otti itselleen maan korkeimman vallan. Suomen ulkopoliittiset asiat hoiti edelleen Venäjä. Venäjän väliaikainen hallitus ei pitänyt eduskunnan toimista ja hajotti sen. Työläiset järjestivät lakon, jossa he vaativat työväen olojen parantamista ja 8-tuntista päivää. Syksyllä 1917 Venäjällã bolševikit kaappasivat vallan ja perustivat Neuvostoliiton. Suomessa oli epävarmuutta, koska suomalaiset eivät tienneet, kuka tulee hallitsemaan Neuvostoliittoa ja voiko luottaa seuraavaan hallitukseen vai ei. Pehr Svinhufvud antoi eduskunnalle ulkoministeri Ståhlbergin laatiman esityksen Suomen itsenäistymisestä. Eduskunta hyväksyi esityksen 6.12.1917 ja Svinhufvud lähti viemään sitä Pietariin. Neuvostoliitto hyvãksyi Suomen itsenäisyyden heti. Valtionjohtaja Leninin ajatuksena oli se, että kommunismi leviää lopulta myös Suomeen, joten  Suomen tarvinnut kuulua Neuvostoliittoon.  Neuvostoliiton tunistuksen jälkeen Suomi tarvitsi vielä muiden ulkovaltojen tunnistusta, joten esitys lähetettiin aluksi Ruotsiin, Ranskaan ja Saksaan, jotka tunnistivat Suomen itsenäisyyden heti. Suomen ja Neuvostoliiton raja piirrettiin vuonna 1920.

sisällissota (1918)

Suomen itsenäistymistä seurasi heti sisällissota (1918), jonka voitti laillinen hallitus. Sodan jälkeen Suomesta haluttiin tehdä kuningaskunta, koska epäiltiin ettei Suomi pysy muuten itsenäisenä. Kuninkaaksi valittiin saksalainen prinssi. Saksa kuitenkin hävisi sodan, joten Suomeen ei enää haluttu kuningasta vaan siitä tuli demokraattinen tasavalta.Itsenäisyyden säilyttämiseksi Suomen oli tärkeää pysyä puolueettomana. Myöhemmin, vuosina 1939-1940, Suomi joutui puolustamaan itsenäisyyttään talvisodassa Neuvostoliittoa vastaan.

SUOMALAINEN KULTTUURI

Suomalainen kulttuuri on Suomen kansan eli suomalaisten kulttuuri. Sen perinteet ja tavat ulottuvat kauas menneisyyteen ja sitovat suomalaisia muihin suomalaisugrilaisiin kansoihin, joiden kanssa suomalaisilla on ollut yhteinen historiallinen kieli- ja kulttuurikehitys. Suomen kulttuuri on tärkeä ja vahva osa suomalaista identiteettiä, ja sitä harjoittavat myös suomen ulkopuolella asuvat suomalaiset. Suomi on ollut pitkään Ruotsin ja sitten Venäjän vallan alla, joten itäinen ja läntinen kulttuuri ovat muokanneet suomalaista kulttuuria niin, että monien ainesten todellista alkuperää ei enää tunnisteta. Kulttuurilla tarkoitetaan esimerkiksi tapoja, perinteitä ja taidetta. Jotkut Suomen kulttuurin elementit ovat tunnettuja maailmalla, kuten esimerkiksi sauna ja Muumit. Usein kuitenkin Suomen kieli ja kulttuuri ovat ulkomaalaisille tuntemattomia, joten he saattavat hämmentyä tullessaan ensimmäistä kertaa Suomeen.

Ruoka

Perinteisiä suomalaisia ruokia ovat esimerkiksi lohikeitto, maksalaatikko, ruisleipä, mämmi, karjalanpiirakat ja mustikkapiirakka. Mämmi on ruista tehty perinneruoka, jota syödään perinteisesti vaniljasokerin tai maidon ja sokerin kera pääsiäisenä. Maksalaatikko on naudan maksasta tehtyä ruokaa, jota tehdään laatikkomuotoisiin vuokiin. Mustikkapiirakka on suosittu kesäherkku ja siihen käytetään metsästä poimittuja mustikoita. Juustoista erikoisin on leipäjuusto eli juustoleipä, jota syödään lakkahillon kera erityisesti Lapissa. Salmiakki on lakritsia muistuttava makeinen. Se jakaa mielipiteitä sen oudon maun vuoksi, tuntuu monesta epämiellyttävältä. Suomessa juodaan paljon kahvia.

Juhlat

vuoden suurin juhla

Suurin suomalainen juhla on joulu. Sitä vietetään 24. – 25.12. Joulua juhlitaan Kristuksen syntymänä, mutta joulu on myös tärkeä syy  levätä ja viettää aikaa perheen kanssa. Jouluna ostetaan ja annetaan paljon lahjoja ja lähetetään joulukortteja. Lapset uskovat Joulupukkiin, joka tuo lahjoja ja vastaa näin amerikkalaista Santaa. Joulupukki asuu Korvatunturilla, Lapissa. Hänellä on vaimo (Muori) ja tontut toimivat hänen apulaisinaan. Joulupukki liikkuu poroilla ja on pukeutunut punaisiin vaatteisiin.  Jouluruokapöytään kuuluu kinkku ja erilaiset laatikkoruuat. Jouluna järjestetään joulukonsertteja ja esitetään joulunäytelmää. Suomalaisella joululla on juuret vanhassa pakanallisessa juhlassa, jota vietettiin sadonkorjuun päätteeksi.Pääsiäinen on kevään juhla ja sitä vietetään Kristuksen ylösnousemuksena. Suomalaiseen pääsiäiseen on sekoittunut itäistä ja läntistä kulttuuria. Tärkeitä pääsiäisen symboolejä ovat tiput, tulppaanit sekä pääsiäispuput.  Syödään munia, lammasta, mämmiä ja rahkasta tehtyä pashaa, joka on alun perin itäslaavilainen ruoka. Lapset etsivät piilotettuja suklaamunia. Pääsiäistä edeltävänä sunnuntaina lapset käyvät taloissa pajuoksien kanssa noitiin pukeutuneina, toivottavat talon asukkaille onnea ja saavat pieniä herkkuja. Keskikesällä vietetään juhannusta, joka on vanha suomalainen juhla. Silloin ollaan usein luonnossa, mökillä, tanssitaan juhannustansseja, saunotaan ja grillataan makkaraa. Juhannukseen kuuluu järvellä sytyttävä nuotio eli kokko.

Kirjallisuus

Kalevala on karjalaissuomalainen eepos, joka on koottu vanhoista kansanrunoista. Tutkija Elias Lönnrot teki 1800-luvulla matkoja Karjalaan, jossa hän keräsi runoja. Kalevalalla on ollut keskeinen rooli suomalaisen identiteetin muodostumisessa. Johan Ludvig Runeberg on suomalainen kansallisrunoilija, jonka runon sanoja käytetään Suomen kansallislaulussa eli Maamme-laulussa. Muita tärkeitä klassikoita ovat Minna Canth, Juhani Aho, Eino Leino, Zacharias Topelius sekä Tove Jansson, joka on luonut maailmassakin suositut muumihahmot.

Musiikki

Jean Sibelius

Jean Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen säveltäjä, joka on säveltänyt Finlandia-hymnin. Suomessa on ollut myös muita säveltäjiä, sanoittajia ja laulajia, jotka ovat jättäneet merkittävän jäljen suomalaiseen musiikkiin: Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Dallapé-orkesteri, Georg Malmsten, Laila Kinnunen ja monia muita. Kansainvälisti menestynein suomalainen laulaja on tällä hetkellä Saara Aalto. Musiikki- ja tanssilajeista tango on ollut erittäin suosittua, sitä ja lauletaan että tanssitaan.