Kielet Suomessa – miten ne muuttuvat maailman mukana

Maamme kielikulttuuri on elänyt vuosisatojen aikana ja poiminut vaikutteita muuttuvasta maailmasta. Koko maailmasta löytyy vain 40 maata, joissa on käytössä kaksi virallista kieltä tai enemmän. Suomi on yksi niistä; viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Näiden lisäksi Suomesta löytyy alueita, joita koskevat erityiskielisäännöt.

Tänä päivänä suomen kielen asema ruotsiin verrattuna on huomattavasti tukevampi. Sitä puhuu noin 4,9 miljoonaa asukasta, mikä tekee ruotsin kielen puhujista selvän vähemmistön. Kuitenkin kummankin virallisen kielen puhujille on pystyttävä takaamaan esimerkiksi virastoasioiden hoitaminen omalla äidinkielellään.

Pienemmät kielialueet kotimaassamme

Lapista löytyy alue, jossa saamelaisilla on omat itsemääräämisoikeuden kieltään ja kulttuuriaan koskien. Tämä niin sanottu Lapin Paliskunnan alue levittäytyy Enontekiön, Utsjoen, Inarin ja Sodankylän ympäristöön.  Yhteensä saamelaisia asuu alueella vajaat 10 000, mutta saamen kieltä äidinkielenään puhuu vain noin 2 000 asukasta. Saamen kielialueella virastojen on tarjottava palvelua heidän äidinkielellään.

Saamen kieli jakautuu kolmeen alalajiin; pohjoissaameen, koltansaameen ja inarinsaameen. Niistä suurin on pohjoissaame, jota puhuu noin 1 500 asukasta. Seuraavaksi tulee koltansaame, jota käyttää äidinkielenään 330 asukasta. Pienimmän lohkon muodostavat inarinsaamen puhujat, joita on vain 150.

Romanin kieli on ollut vuosikymmenien ajan yksi Suomessa puhuttavista pienemmistä kielivähemmistöistä. Sanskriittiin pohjautuvaa kieltä puhuu koko maailmassa 4,8 miljoonaa ihmistä, eli suurin piirtein saman verran kuin suomea. Maassamme heidän osuutensa on kuitenkin pieni. Romaneita asuu Suomessa 13 000, mutta vain noin 30 prosenttia heistä käyttävät romanin kieltä.

Kolmas perinteinen, häviämään päin oleva kielivähemmistö on karjalan kielen puhujat. Suurin osa sen puhujista löytyy Venäjän puolelta – Suomessa noin 5 100 asukasta puhuu karjalaa. Tällä ei tarkoiteta karjalan murretta, vaan itsenäistä karjalan kieltä, joka jakautuu kahteen eri murrealueeseen; aunuksenkarjalaan ja varsinaiskarjalaan.

Viimeisten vuosikymmenien aikana pienten kielialueiden kutistuminen on aiheuttanut huolta maassamme. Kielen erilaisuus on rikkaus, joka tulisi pyrkiä säilyttämään. Kielet ovat olennainen osa kulttuuriperintöä, joten niiden katoaminen olisi suuri menetys.

Kielen kehittyminen nykyaikana

Suomen kielitilanne on kehittynyt 90-luvun alusta lähtien kansainvälisempään suuntaan. Se heijastelee muuttuvaa maailmaa, ja erityisesti avautunutta Eurooppaa. Muuttoliikenne on tärkein syy kielien lisääntymiseen maassamme.

Yhteensä maailmassa puhutaan noin 7 000 – 9 000 kieltä. Niiden tarkkaa määrää on hankalaa arvioida, sillä suurta osaa kielistä ei ole rekisteröity virallisiksi kieliksi. Suomessa on tänä päivänä käytössä ainakin 160 kieltä . Niiden kärkikymmenikkö muodostuu venäjästä, eestistä, arabiasta, somalista, englannista, kurdista, kiinasta, persiasta, fardista, albaniasta ja vietnamista. Nämä muodostavat kaksi kolmasosaa kaikista Suomessa puhutuista vierasperäisistä kielistä.

Kaikkein suurin ryhmä ovat venäjän kieltä äidinkielenään puhuvat. Heitä löytyy maastamme yli 70 000. Toisena perässä tulevat eestin puhujat, joita asuu Suomessa yli 48 000. 90-luvun jälkeiset pakolaisaallot ovat nostaneet myös somalia ja arabiaa äidinkielenään puhuvien määrää – joskaan viimeisimmän kriisin jälkeisiä lukuja ei ole vielä saatavilla.

Suurin osa, noin 55 %, muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvista asuu Uudenmaan alueella. Suomessa viimeiset vuosikymmenet ovat tuoneet maahamme paljon uusia vierasperäisiä kieliä, mutta kehitys ei ole ollut yhtä merkittävää kuin läntisessä Euroopassa. Suomen kansalaisuutta hakevien tulee puhua joko suomea tai ruotsia.

Yksi tulevaisuudessa suomen asemaa hieman horjuttava tekijä on englannin maailmanvalloitus. Erityisesti nuoriso on omaksunut käyttöönsä englantiperäisiä sanoja, jotka muokkautuvat suomen kieleen saumattomasti. Tämä voidaan kuitenkin nähdä luonnollisena kielen muokkautumisena, jota on mahdotonta – ja myös tarpeetonta – estää.