Suomen kulttuuriperintö: Karjalainen kulttuuri tänä päivänä

Historiallisesta Karjalan kansasta on jäänyt jäänteitä myös nykypäivän suomalaiseen kulttuuriin. Karjalan kieltä puhutaan tänä päivänä lähinnä Venäjän puoleisessa Karjalassa, jossa päämurteina ovat aunuksenkarjala, varsinaiskarjala, ja lyydi. Kieli on suomen kielen läheisin sukukieli, ja Suomessa on tänä päivänä noin 5 000 karjalaa taitavaa ihmistä, jotka ovat oppineet sen vanhemmilta sukupolvilta. Suomessa karjalan kielellä on ollut virallinen vähemmistökielen asema vuodesta 2009, ja kielen elvyttämisen yrityksiin kuuluvat muun muassa karjalan kielen professuuri Joensuun yliopistossa, sekä karjalankielinen päiväkoti Nurmeksella. Karjalan Liiton lisäksi Suomessa kielen ja karjalaisen kulttuurin asemaa ajamaan on perustettu Karjalan Sivistysseura ja Karjalan Kielen Seura. Karjalan varsinaisen kielen lisäksi alueelta löytyy myös Suomen kielen karjalaisia murteita. Suomenpuolella päämurteita on kaksi, Etelä-Karjalassa vallalla oleva kaakkoismurre ja Pohjois-Karjalassa puhuttavat savolaismurteet. Kaakkoismurteet vaihtelevat vahvasti pitäjittäin, ja savolaismurteilla on pitkälle oma sanastonsa.

Tanssi- ja musiikkikulttuuri

Karjalaiset tanssit ovat saaneet vaikutteita naapuri kannoiltaan sekä lännestä että idästä. Tanssit voidaan rankalla kädellä jakaa Etelä-Karjalan, Laatokan Karjalan ja Vienan Karjalan tanhuihin. Laulutanssit olivat suosittuja Karjalankankaalla ja Inkerissä, näissä tansseissa saatettiin pyöriä ringissä, ketjussa, rivissä tai pareissa. Kaikissa tansseissa noudatettiin myös improvisaatiota, ja tanssi eteni vapaasti taustamusiikin säestämänä. Karjalaisen musiikki perinteeseen kuuluvat runonlaulu, itkuvirret ja joiku. Lauletun musiikin lisäksi alueella soitettiin instrumentaalikappaleita, jouhikko ja kantele ovat monelle tunnettuja karjalais peräisiä soittimia. Runolaulu on varmasti tunnetuin karjalaisen kulttuurin muoto, Elias Lönnrotin kerättyä suuren osan Kalevala kirjansa materiaalista juuri karjalaisten runonlaulajien keskuudessa.

Kansantarinat olivat siirtyneet runomittaisen musiikin kautta luku- ja kirjoitustaidottoman väestön keskuudessa sukupolvelta toiselle vuosisatoja. Itkuvirsiä esitettiin useissa tärkeissä erotilanteisiin liittyvissä tapahtumissa, kuten häissä ja hautajaisissa. Äänellä itkijän tarkoituksena oli saada muukin yleisöstä vuodattamaan kyyneliä. Itkuvirsi kulttuuri on sidoksissa ortodoksi uskontoon, ja Suomessa se oli tavallista vain karjalaisten keskuudessa.

Kädentaidot ja kansanpuvut

Karjalaisessa kulttuurissa kädentaidoilla oli kova arvostus sekä miesten että naisten keskuudessa. Naiset nypläsivät, kirjoivat ja ompelivat, kun taas miehet harrastivat veistoa. Veisto taitojen esittely talojen ikkunalaudoissa, ja muissa julkisissa koriste osissa oli yleistä. Näitä nähdään edelleen kauniissa puurakenteisissa taloissa Karjalan alueella. Historiallisesti naisten käsitöistä tunnettuja olivat esimerkiksi käspaikka, kauniisti koristeltu monikäyttöinen puuvillaliina. Se oli ahkerassa arkikäytössä käsipyyhkeenä, ja ruoka pöydässä istuvien polvien suojana. Käyttöjen välissä sitä säilytettiin ortodoksi kodissa ikonin lähettyvillä kunniapaikalla.

Kädentaidot ja kansanpuvut

Karjalaisilla oli käytössä kansanpuvut, joilla oli suuriakin eroja alueiden välillä. Kansanpuvuilla käsitetään 1700- ja 1800-luvuilla talonpoikaisväestön keskuudessa käytössä olleita vaatteita, ja luonnonmateriaaleista vaatteista heijastui usein niiden kantajan varallisuus, asuinalue, siviilisääty sekä heidän seuraamansa uskonto. Materiaalina hameissa on usein villa, ja leikkaukset ovat yksinkertaisia, karjalaisella pitsillä, raidoilla, hapsuilla ja kirjailuilla koristeltuja. Alkuperäis alueen kylmyydestä johtuen kansallispuvun päällysvaatteet eroavat suuresti länsisuomalaisista, esimerkiksi yksinkertainen sarkaviitta on hyväksytty naisten talvisena päällysvaatteena. Näinä päivinä juhlakäytössä nähtävät karjalaiset kansallispuvut perustuvat näihin arkikäytössä olleisiin kansanpukuihin. Yleisimpiä värejä kansallispuvuissa ovat musta, punainen, sininen ja valkoinen, ja päähine kertoo edelleen kantajansa siviilisäädystä. Luterilaiset naimisissa olevat naiset voivat käyttää karjalaisen kansallispuvun kanssa huntua, joka vaihtelee pienestä koristeesta pitkiin valkoisiin liinoihin. Ortodoksi vaimot taas käyttävät päässään sorokkaa tai harakkaa, joka on pieni, niskan taakse sidottava huivi jonka etuosa on usein näyttävästi kirjonnalla koristeltu. Nuoret naimattomat naiset ja tytöt käyttävät tina nastoin koristeltua huopanauhaa jota kutsutaan säppäliksi. Sekä naisille että nuoremmille tytöille sovelias on myös sykerö, jossa palmikoiden ympärille nauhaa kiertämällä muodostetaan kaarimainen päälaite. Vaikka Karjalaisilla kansanpuvuilla ei tänä päivänä ole välttämättä käytännöllistä käyttötarkoitusta, on mukava nähdä että useat nuoren sukupolven edustajat ovat ottaneet ne juhlakäyttöön, julistaakseen omaa kulttuuri perimäänsä.