Suomen kulttuuriperintö: Karjalaisen kulttuurin historia

Historialliset karjalaiset asuttivat aluetta joka piti sisällään nykyisen Karjalan tasavallan, Karjalankannaksen, Etelä- ja Pohjois-Karjalan sekä pohjoisemmassa sijaitsevan Kymenlaakson. Karjala käsitteenä puhekielessä kuitenkin vaihtelee, ja joskus alue mielletään laajemmaksi, joskus pienemmäksi. Suomi menetti nykyisen Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan Venäjälle Talvisodan päättyessä Moskovan rauhaan 1940. Tämän seurauksena yli 400 000 silloista Karjalaista joutui jättämään kotinsa ja kulkemaan evakkoina Suomen puolelle. Suomi valtasi alueet takaisin jatkosodan aikana, mutta lopullisessa 1944 solmitussa rauhansopimuksessa raja palautettiin Talvisodan aikaiselle alueelle, aiheuttaen toisen evakko aallon. Suurin osa Karjalaan asuttaneista ihmisistä on kuulunut suomensukuisiin kansoihin, suomalaisten lisäksi alueella on asunut karjalaisia ja vepsäläisiä. Tänä päivänä suurin osa Venäjän puoleisen Karjalan asukkaista ovat syntyperäisiä venäläisiä. Karjalasta löytyy merkkejä ihmisasutuksesta 10 000 vuoden takaa, ja alueen sijainti lännen ja idän rajalla on antanut alueen kulttuurille vaikutteita sekä suomalaisesta että venäläisestä perinteestä.

Karjalaisen elämän kulku

Karjalaisen elämänmuodon peruskiviä ovat suku ja perhe, ja useiden perheyksiköiden muodostamat suurperheet olivat yleisiä, saman katon alla saattoi asua useiden veljesten perheitä, sekä naimattomia sukulaisia. Naiset ottivat miehensä suvun omaksi ja miehen äiti hallitsi perhettä rautaisena matriarkkana. Maa ja rakennukset myös periytyivät perheen pojille, joten nuorten tyttöjen oli tärkeä päästä ajoissa naimisiin. Vuosittainen luonnonkierto antaa kulttuurille oman makunsa, ja tapoja tulee sekä luterilaisista ja ortodoksisista perinteistä, joiden kirkkovuosien tärkeät tapahtumat jaottivat karjalaisten vuoden. Karjalaisten ajan käsite erosi suomalaisesta kantaväestöstä, vuodenkierto tiedostettiin vanhojen maalais perinteiden, sekä luonnon rytmien mukaan. Myös ortodoksi ja luterilainen kirkkovuosi vaikuttivat ihmisten eloon, ja tärkeissä tapahtumissa sekoittuivat keskenään vanhan perimän kansanuskomukset, ja kristilliset perinteet. Kevään aloitti laskiainen, joka oli käytännössä naisten töiden käännekohta. Naisten tuli saada tähän mennessä kehruut valmiiksi jotta niistä sai kudottua kankaita. Laskiaisen jälkeen ortodokseilla alkoi myös paastonaika, kolme viikkoa ennen paaston alkamista päivittäisestä ruoasta poistettiin vähitellen liha, maito ja munat. Itse paasto kesti seitsemän viikkoa, päättyen pitkään perjantaihin.

Karjalaisen elämän kulku
Karjalaisen elämän kulku

Ympäri Suomea levinnyt palmusunnuntaina virpominen sai alkunsa karjalaisten keskuudessa. Ortodoksi kodeissa ikonien taakse sijoitettiin siunatut pajunoksat. Nämä olivat usein lasten keräämiä ja koristelemia. Virpomisen itsensä juuret ovat palmusunnuntaihin useissa uskonnoissa liittyviä. Jeesuksen saapuessa viimeisen kerran Jerusalemiin häntä tervehdittiin palmunoksien kanssa. Tämä tapa levisi uskovaisten keskuudessa pääsiäisen juhlintaan kuuluvana osana, ja pohjoisilla alueilla palmunoksien sijasta käytettiin pajunoksia. Ortodoksisessa kulttuurissa pajunoksat siunattiin, kun taas luterilaisissa perheissä ne käytettiin sellaisenaan. Olennaisena osana molemmissa uskonnoissa oli vitsan jättäminen virvottavalle, ja virpojalle annettava pieni palkkio. Tärkeitä päiviä karjalaisessa kalenterissa olivat myös helluntai, juhannus, ja kesäsunnuntaisin pidettävät kihupyhät. Kihupyhiä järjestettiin eri paikkakunnilla kesäsunnuntaisin, ja ne antoivat nuorille tilaisuuden tutustua toisiinsa, ja miehille mahdollisuuden kosia mielitiettyä. Syksyllä järjestettiin Syyskestit, jotka olivat suvun luomassa vietettyjä juhlia. Avioituneet tyttäret jättivät uuden kotina kestien ajaksi, tullen lapsuudenkotiinsa oman perheensä kanssa.

Häät ja hautajaiset

Karjalaisessa hää kulttuurissa morsian kirjaimellisesti siirrettiin sulhasen perheen omistukseen. Häät alkoivat sulhasen tullessa kysymään morsiamen isältä tytön kättä, ja käydessä neuvotteluja myötäjäisistä. Morsian ja hänen perheensä saivat kosinta tilanteen yhteydessä sulhaselta lahjoja, ja usein morsian myös kiersi kylässä kihlauksen jälkeen anomassa tutuilta lahjoja uutta koria varten. Päivää ennen sulhasen mukaan lähtöä morsian kävi puhdistavassa kylvyssä läheisten ystäviensä kanssa, ja tämän jälkeen tapana oli morsiamen itketys, jota varteen taloon tuotiin itkuvirsien taitaja. Hääpäivän koittaessa morsiamen päähän puettiin rituaalisesti naimisissa olevan naisen päähine.

Häät ja hautajaiset
Häät ja hautajaiset

Kuolemaan liittyvät rituaalit vaihtelivat luterilaisen ja ortodoksi uskontojen välillä. Ortodoksi karjalaiset pitivät vainajaa pirtissä päiviä, jotta surijat saattoivat jättää jäähyväiset. Siinä missä luterilaisten hautaustavat eivät eronneet paljon omistamme, ortodoksit suorittivat myös useita riittejä joiden tarkoitus oli sitoa henki kuolemaan, ja estää sen harhaileminen elävien maailmassa. Jokaisen kylän lähettyvillä sijaitsi kalmisto, hautausmaana käytetty vanha korkea metsikkö. Sekä naiset että miehet itkivät hautajaisissa, usein itkijänaisen avulla, ja kuusi viikkoa hautajaisten jälkeen oli tapana syödä muistamis ateria vainajan kunniaksi.